Kajawood Studios ja vihreän teknologian start-up-yritys Kuulea ovat sopineet merkittävästä yhteistyöstä.
Viime vuoden lopulla käyttöönotettujen suurteholaskentapalvelimien ansiosta Kajawood Studiosin renderöintipalvelut ovat yksi maailman tehokkaimmista ja vihreimmistä ilman erillisiä kompensaatioita. Maaliskuussa Kajawood Studios viettää uusien huippuluokan jälkituotantotilojen avajaisia. Uudet VFX-tilat mahdollistavat työskentelyn kymmenille ammattilaisille, joita rekrytoidaan parhaillaan.
Jatkuvasti kasvavan elokuva-alan tavoitteena on päästä yhä hiilineutraalimmaksi lähitulevaisuudessa. Kajawood Studiosin monipuolinen palvelutarjonta on hyvin kysyttyä kansainvälisten asiakkaiden keskuudessa. Kajawood Studiosilla tullaan kuvaamaan Suomen elokuvahistorian suurin Suomessa kuvattava elokuva KARL. Se perustuu muotimoguli Karl Lagerfeldin elämänkertaan ja elokuvan tuottajina toimivat mm. Kajawood Studiosin Miika J. Norvanto ja Timo Puustinen. Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti KARL-elokuvassa tullaan käyttämään mm. Albert-hiilijalanjälkiseurantaa.
Ely-keskus myönsi Kajawood Oy:lle 220 500 euroa hankkeelle ”Kajawoodin jälkituotanto- ja VFX- studion perustaminen”. Hankkeelle myönnetty tuki oli hakukierroksen toiseksi suurin. VFX (Visual Effects) tarkoittaa esimerkiksi erikoistehosteiden, digitaalisten lavasteiden, hahmojen sekä ympäristöjen luomista elokuviin ja animaatioihin.
Uuden jälkituotantoyksikön avajaisia vietetään Sotkamon sydämessä maaliskuussa 2023.
”Huippuvarustellut ja uudet modernit tilat ovat suunniteltu varta vasten VFX-tuotantopalveluita ajatellen. Näissä tiloissa aletaan luomaan tehosteita Hollywood-tuotantoihin välittömästi ja siihen rekrytoimme alan huippuosaajia”, Timo Puustinen iloitsee.
Kajawood Studios osallistuu Töihin Kainuuseen -virtuaalisille rekrytointimessuille, jotka järjestetään torstaina 16.2.2023. Tapahtumassa pääsee tutustumaan Kajawood Studiosiin työnantajana sekä sen tarjoamiin uramahdollisuuksiin.
Rekrytointimessuilla kuullaan studion perustajien Miika J. Norvannon ja Timo Puustisen visioita tulevaisuuden työpaikoista sekä elämästä Kainuussa. Virtuaalinen tapahtuma-alusta ja sen materiaalit ovat katsottavissa myös noin kuukauden ajan tapahtuman jälkeen.
Kajawood Studios tarjoaa elinvoimaisessa kainuulaisessa ympäristössä uniikkeja työpaikkoja, joissa voi osallistua elokuvien ja TV-sarjojen luomiseen. Energiatehokkaan ja ekologisen studion ytimessä ovat lahjakkaat ja monialaiset luovien alojen osaajat. Heidän joukkoonsa etsitään nyt mm. kokeneita VFX-artisteja, editoijia, äänisuunnittelijoita, kuvaajia sekä hallintoon kirjanpitäjää.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja / Omistaja Miika J. Norvanto, Kajawood Oy
sähköposti: miika@kajawood.com
Operatiivinen johtaja Timo Puustinen, Kajawood Oy
sähköposti: timo@kajawood.com
Kajawood Studios ja vihreän teknologian start-up-yritys Kuulea ovat sopineet merkittävästä yhteistyöstä.
Kajawood Studios ja vihreän teknologian start-up-yritys Kuulea ovat sopineet merkittävästä yhteistyöstä.
The Kajawood film studio and a green technology start-up Kuulea have agreed to collaborate. Kuulea supplies the film studio with…
Kajawood Studios will be the home of the ‘KARL’ project for all pre/post production as well as indoor sets. The…
Miniseries will take place in ‘off the track’ locations and will allow viewers to discover less or unknown natural wonders.…
The Creeps tell the story of two American youngsters who prepare for the celebration at Monsterfest, an event in a…