From 2022 to 2023, the film industry underwent a small improvement towards sustainability.
Merkittävän eurooppalaisen elokuvakeskuksen, Kajawood Studiosin, teknologian ensimmäinen rakennusvaihe on valmistunut Sotkamossa. Kansainvälisten suurtuotantojen jälkituotantotarpeet täyttävälle elokuvastudiolle on saatu uuden sukupolven teknologiaan perustuva järjestelmä käyttöön ensimmäisten joukossa maailmassa. Järjestelmä mahdollistaa studion kiinteistöjen lämmityksen elokuvien ja tv-sarjojen erikoistehosteiden ja jälkikäsittelyn tekemisestä syntyvällä hukkalämmöllä. Tämä tarkoittaa hiilineutraalia jälkituotantopalvelujen tuottamista.
Kajawood Studios on teknologisesti yksi maailman edistyneimpiä elokuvastudiohankkeita, jossa on alusta pitäen otettu huomioon kestävät ja ekologiset ratkaisut sekä kustannustehokkaan toimintaympäristön luominen. Tästä on syntynyt täysin ainutlaatuinen studiokonsepti, mikä tulee sisältämään perinteisten studioiden lisäksi mm. uutta virtuaalista studioteknologiaa, toimistotilat, tuotantotilat, lavastepajat sekä viiden tähden luksusmajoituksen studioalueella. Näin Kajawood Studiosissa pystytään teknologisten ja studion omien innovaatioiden avulla pienentämään merkittävästi elokuvatuotantojen hiilijalanjälkeä sekä edistämään kestävää kehitystä. Digitaalisten erikoistehosteiden tekemisestä syntyvällä hukkalämmöllä lämmitetään Kajawoodin kiinteistöjä ja maalämpökaivoja, mikä tuo huomattavaa säästöä kiinteistöjen lämmityskuluihin sekä hiilijalanjälkeen.
Uutta teknologiaa hyödyntävässä konseptissa tietoa prosessoivat palvelimet sijoitetaan hajautetusti lämmityspalvelua tarvitseviin kiinteistöihin. Tämä mahdollistaa palvelimilla tehtävän jälkituotannon sivutuotteena syntyvän lämmön hyödyntämisen lähes täysin Kajawoodin studion kiinteistöjen vesikiertoisessa lämmityksessä. Tämä pienentää hiilijalanjälkeä merkittävästi perinteiseen datakeskukseen verrattuna.
Animaatioiden tekeminen ja elokuvien visuaalisten efektien jälkituotanto voi kuormittaa ympäristöä huomattavasti. Esimerkiksi 90 minuutin animaatioelokuvan tekemisestä syntyy hukkalämpöä niin paljon, että sillä lämmittäisi nelihenkisen perheen kodin noin 28 vuodeksi. Kajawood Studios haluaa olla edelläkävijä vastuullisessa elokuvatuotannossa. Uudet pilvilaskenta- ja lämmitysratkaisut auttavat elokuvastudiota pienentämään hiilijalanjälkeään ja toimimaan audiovisuaalisen alan kestävän kehityksen strategian mukaisesti. Näin elokuvatuotannot saavat hyötyä sekä huippulaskentatehosta että minimoidusta hiilijalanjäljestä samalla kertaa. Teknologiakumppanin pilvipalvelu on myös ISO27001 -turvallisuussertifioitu.
– Haluamme olla luomassa uudenlaista ja ekologisempaa elokuvatuotantoa. Käytämme kiinteistössämme olevia palvelimia efekteihin ja jälkituotantoon, ja niistä sivutuotteena syntyvää hukkalämpöä elokuvastudion rakennusten lämmitykseen, mikä myös laskee lämmityskulujamme, Kajawoodin toimitusjohtaja Miika J. Norvanto kertoo.
Kajawood on panostanut ekologisiin energiateknologioihin. Kun esimerkiksi kesällä palvelimista syntyvää lämpöä ei pystytä hyödyntämään kiinteistöjen lämmityksessä, se varastoidaan maalämpökaivoon. Näin varastoitu lämpö on myöhemmin hyödynnettävissä ilmojen viilentyessä ja lämmitystarpeen kasvaessa. Maa- ja datalämmön rinnalla yritys hyödyntää myös aurinkoenergiaa energia- ja lämmitysratkaisuissaan.
Kajawoodin pilvilaskenta- ja lämmityspalvelut ovat itsessään ekologisia, minkä lisäksi pilvipalvelua käyttävä asiakas saa automaattisesti raportin siitä, kuinka paljon palvelimilla tehtävä jälkituotanto on tuottanut päästöjä. Nykyään useat elokuva- ja tv-alan suuret kansainväliset toimijat edellyttävät jo yhteistyökumppaneiltaan yhä ekologisempia tuotantoprosesseja ja raportointia.
– Koemme tärkeäksi, että voimme jatkossa raportoida asiakkaillemme jokaisen animaation ja työprosessin hiilijalanjäljen. Uskomme, että tämä on tulevaisuuden teknologiaa kohti ekologisia ja kestäviä arvoja elokuva-alan tuotannoissa, sanoo Managing Partner Timo Puustinen. Hän kertoo myös, että Kajawood Studios on tämän uuden teknologian myötä kokonaisvaltainen VFX palveluiden tuottaja, artisteista teknologiaan.
Lisätietoa:
Chief Executive Officer / Founder Miika J. Norvanto, Kajawood Oy
puhelin +358 50 539 7399
sähköposti etunimi@kajawood.com
From 2022 to 2023, the film industry underwent a small improvement towards sustainability.
Finland's well-developed film industry infrastructure, including state-of-the-art studios and skilled professionals, makes it an attractive choice for productions of all…
PRESSURE SEEKERS® sarjassa seurataan ranskalaissyntyisiä seikkailijoita: Arnaud, Laurent, Loic, Marin ja Dorian, joita yhdistää intohimo luontoon ja extreme-ulkoilulajeihin.
Karl on yksi ensimmäisistä kansainvälisistä elokuvista, jotka tehdään upouudessa Kajawood Studiosin huippumodernissa studiokylässä.
The Creeps kertoo kahdesta amerikkalaisesta nuoresta, jotka valmistautuvat juhliin Vuokatin hiihtokeskuksessa järjestettävässä Monsterfest-tapahtumassa. Juhlat kuitenkin keskeytyvät, kun paikan ottaa haltuunsa…
AI is revolutionizing VFX, giving artists powerful tools to push the boundaries of creativity and efficiency. AI technology is advancing…